Pori
Bears peruuttaa tästä päivästä lähtien kaikki harjoitusvuoronsa
edustuksen ja juniorijoukkueiden osalta 31. toukokuuta saakka
koronavirustartunnan leviämisen hallitsemiseksi. Pori Bears on aiemmin
tiedottanut seuran jäsenille toimintaohjeet koronavirusepidemiaa varten
seuran sisäisessä viestintäkanavassa. Nyt kuitenkin tilanteen
eskaloituessa perutaan kaikki harjoitusvuorot. Porin kaupunki on
tänään tiedottanut rajoittavansa tilojen käyttöä kuten mm. Karhuhallin,
joka on nyt suljettuna niin ikään 31. toukokuuta saakka. Uutisen voit
lukea alla olevasta linkistä.
https://www.pori.fi/
Pori Bears seuraa pandemian tilannetta päivä päivältä ja odottaa
lajiliiton (Sajl:n) toimintaohjeita ja päätöstä. Seurat ja liitto
pitävät etäpalaveria lauantaina 14. maaliskuuta, jonka jälkeen tiedämme
jatkotoimenpiteistä.
Tilanne on tietysti erittäin ikävä ja
surullinen, mutta pitää muistaa katsoa sitä isompaa kuvaa ja tajuta
tilanteen vakavuuden eli muistaa että kyse on kuitenkin ihmisten
terveydestä, mikä menee kaiken muun edelle. Emme organisaationa halua
ottaa mitään riskejä asiaan liittyen ja noudatamme niin liiton kuin
valtion ohjeita pandemian keskellä.
Porissa 13.03.2020
Pori Bears r.y.
Hallitus
Joni Kotro, puheenjohtaja.