Historia
1980-luku
Pori Bears Ry on perustettu vuonna 1982, kun vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ollut Aki Nordling toi lajin Poriin. Syksystä 1981 muista seuroista lainatuilla varusteilla ja jopa jääkiekkovarusteilla harjoitellut joukkue keräsi nopeasti innokkaita harrastajia porilaisista. Joukkue osallistui jo vuonna 1982 neljättä vuotta Suomessa pelattavaan Vaahteraliigaan, jossa menestys jäi tulokkaana vaatimattomaksi. Uusia joukkueita syntyi 1980-luvun alussa ripeästi, joten jo 1983 perustettiin lajin 1. divisioona, jossa Bearsin taival jatkui seuraavalla kaudella. Kokemusta karttui ja uusi muodikas sekä vauhdikas laji houkutteli pikku hiljaa kovia urheilijoita muista lajeista. Seurassa vieraili lähes alusta asti myös amerikkalaislähtöisiä pelaajia ja valmentajia – mm. paikallisesta mormoni-yhteisöstä saatiin valmennusapua ja laji oli kovassa nousukiidossa. Myös naapurikaupungissa Raumalla kiinnostuttiin lajista ja Rauman pioneerit pelasivat aluksi Bearsissa, ennen kuin perustivat omat seuran Raumalle vuonna 1985.
Pori Bearsin ensimmäinen nousukausi huipentui syksyyn 1986, jolloin seura voitti ensimmäisen kerran 1.divisioonan mestaruuden eli Spagettimaljan ja nousi kaudeksi 1987 kovatasoiseksi kehittyneeseen Vaahteraliigaan. Kausi 1987 Vaahteraliigassa sujui edelleen kovassa nousukiidossa ja kauden aikana kaatui mm. mestarijoukkue Vantaan TAFT. Vaahteraliigassa joukkue sijoittui lopulta viidenneksi. Joukkue koostui monista Bears-legendoista, joukkue oli erittäin kovakuntoinen, kovaotteinen ja hyvin valmennettu. Kaudella 1988 koettiin jonkin asteista turnausväsymystä, kun osa vanhasta pelaajista alkoi lopettelemaan peliuraansa ja myös muut seurat alkoivat kiinnostumaan Bearsin laadukkaasta pelaajamateriaalista. Kausi pelattiin ajoittain kapealla materiaalilla ja kauden päätteeksi seura putosi takaisin 1. divisioonaan.
Raskaan kauden päätteeksi todettiin, että seura tarvitsee muiden seurojen mallia seuraten omaa junioritoimintaa turvatakseen tulevaisuutensa. Seurassa aloitettiin voimakas junioripelaajien rekrytointi ja kun laji koettiin nuorten urheilijoiden keskuudessa katu-uskottavaksi ja kiinnostavaksi,oli pian pystyssä seuran ensimmäinen A-juniorijoukkue. Joukkueessa pelasi liuta tulevia Bears-legendoja mm. Sami Alalampi, JP Nummi ja Pasi Tontti aloittivat tuolloin pelaajauransa. Jokke Salo ja Harri Mäki-Pesola olivat joukkueen mukana pelanneet jo vähän aiemmin. Joukkueen kausi 1. divisioonassa eteni vanhan pelaajaringin ja nuorten lahjakkuuksien yhdistelmällä keskikastin tuntumassa, mutta nuorten SM-sarjassa menestystä tuli heti pronssimitaleiden arvoisesti, kun Rajaritarit kaatuivat Lappeenrannassa pelatussa loppuottelussa. Uudelle vuosikymmenelle mentäessä Bearsin tulevaisuus näytti valoisalta.
1990-luku
Vuosikymmenen ensimmäiselle kaudelle lähdettiin kovin odotuksin. Muista joukkueista saatiin paluumuuttajia, valmentajaksi palkattiin Yhdysvalloista toista kertaa John Peterson ja omat juniorit alkoivat ottaa maajoukkuepaikkoja ja kovaa roolia edustusjoukkueessa. Uusia nuoria tuli joukkueeseen edelleen runsaasti ja a-junnukauteen lähdettiin Helsinki Roostersin vanavedessä jopa jonkinlaisena mestarisuosikkina. 1.divisioonassa kausi sujui hyvin ja vastustajana oli mm. Rauma Admirals, jossa valmentajana toimiva Jimmie Lawson oli piiskannut raumalaisen jenkkifutiksen kovaan iskuun. Admirals nousi kauden päätteeksi Vaahteraliigaan Bearsin jäätyä neljänneksi, joka oli selvä pettymys seurassa. A-juniorit olivat etenemässä vakaasti loppuotteluun, mutta tie nousi pystyyn välierässä Hyvinkäällä, jopa hieman yllättäen. Pronssin joukkue kuitenkin nappasi toistamiseen peräkkäin Kuopion Bobcatsejä vastaan.
Seuraavalla kaudella 1991 Bearsin pajatso tyhjeni pahasti. Vaahteraliigaseurat mm. liigaan noussut Rauma ja Tampereen Ilves sekä Helsingin ECG imivät Bearsista kaikki kokeneet ja maajoukkuetasolle kehittyneet lahjakkuudet. Joukkuetta jäi pitämään pystyyn nippu kokeneita pelaajia, uusia ja kokemattomia junioreita sekä muutama Ilveksestä saatu farmipelaaja. Farmisopimus Ilveksen kanssa päätyi lopulta jopa oikeustoimien tasolle. Seuraa oltiin ”myymässä” Ulvilaan ja monia muita jopa humoristisia käänteitä koettiin. Seura ajautui lopulta taloudellisiinkin vaikeuksiin ja kausi päättyi ennen aikojaan kun joukkuetta ei heinäkuussa enää saatu kasaa Kuopion pelireissulle. Syksyllä harjoitukset kuitenkin jatkuivat, mutta kesäksi 1992 joukkuetta ei saatu kasaan vaan seuran pelaajat pelasivat muissa joukkueissa.
Syksyllä 1992 Rauman Admiralsin tarina Raumalla oli päättynyt ja Rauman menestykseen luotsannut Jimmie Lawson otti yhteyttä seuran johtohahmoon Antti Kokkilaan. Jimmien ja muutaman innokkaan pelaajan voimin aloitettiin sinnikäs rekrytointi joukkueen kasaamiseksi kaudelle 1993 kiertämällä vanhoja pelaajia ”ovelta ovelle”- tyyliin ja rekrytoimalla uusia harrastajia infojen ja kouluvierailuiden avulla. Ensimmäisiin harjoituksiin lokakuussa 1992 saatiin paikalle lähes sata innokasta. Tulevaisuus näytti hyvältä ja keväällä harjoiteltiin ”old Bearsia” vastaan ja Laitilaan Admiralsin raunioille perustettua joukkuetta vastaan upouudessa Karhuhallissa, jossa tosin silloin kumirouhenurmen tilalla oli ihon tuhoava hiekkatekonurmi. Kesäksi saatiin kasaan nuori ja lupaava noin 30 pelaajan joukkue 2-divisioonaan. 2-divisioona oli laadukas sarja, jossa voitot olivat tiukassa ja joukkue hieman yllättäen voitti vain kaksi ottelua. Into ja pelaajien määräkin hieman hiipui loppukesää kohti. Kausi päättyi legendaariseen ottelumatkaan Rovaniemelle.
Kauden jälkeen Jimmie Lawsonin sopimus päättyi. Jatkajaksi sovittu valmentaja kuitenkin yllättäen siirtyi valmentamaan Tampereelle perustettua uutta joukkuetta Pyynikki Patriotsia. Tampereelle siirtyi jälleen myös muutama runkopelaaja ja seuran rakennustyö oli hankalaa. Loppuvuodesta seurassa todettiin, että joukkueen kasaaminen seuraavalle kaudelle ei onnistu, joten siirryttiin ennalta arvaamattoman pitkälle tauolle Bearsin toiminnassa. Loputkin seuran aktiivitoimijat jäivät sivuun ja siirtyivät muualle pelaamaan, pääosin Tampereelle ja Turkuun. Vasta syksyllä 1999 joukko muualla edelleen pelaavia ja vanhoja taustavoimia mm. Teemu Niemelä, Kimmo Mattila, Arno Lipsanen ja Mika Paasi pitivät saunaillan, jonka tuotoksena syntyi ajatus uudesta Pori Bearsin noususta. Yhdistys oli koko ajan ollut olemassa ja sillä oli jonkin verran varoja pesämunaksi. Päätettiin lähteä toimimaan.
2000-luku
Kaudeksi 2000 saatiin paljon uusia pelaajia ja muutamia vanhoja paluumuuttajia sekä runsaasti ”hypeä” uuden Bearsin ympärille. Sarjat oli tiivistetty Vaahteraliigaan ja kahden lohkon 1.divisioonaan, koska 90-lopussa harrastajamäärät olivat huolestuttavasti laskeneet ja Roope Noronen oli aloittanut määrätietoisen lajin kehittämisen liiton puheenjohtajana kaudella 1998. Bearsin kausi sujui positiivisesti ja otteluita pystyttiin voittamaan. Kausina 2001 ja 2002 alettiin jo tosissaan tavoittelemaan menestystä. 2002 solmittiin farmisopimus Seinäjoki Crocodilesin kanssa, jonka puitteissa mm. nuori Klaus Alinen siirtyi loppukaudesta Vaahteraliigaan ja Porissa pelasi muutamia Seinäjoen ulkomaalaisvahvistuksia. Kausi 2002 päättyi Bearsin juhliin, kun Porin Karhuhallissa pelatussa Spagettimaljassa kaatui Lappeenrannan Rajaritarit trillerimäisen taiston jälkeen. Spagettimalja siis toisen ja toistaiseksi viimeisen kerran Poriin. Kauden päätteeksi Pori Bears nousi Vaahteraliigaan kaudeksi 2003.
Vaahteraliigaan lähdettiin kovalla innolla ensimmäistä kertaa sitten kauden 1988 jälkeen. Valmentajaksi palkattiin kokenut Mike Noonan, pelinrakentajaksi niin ikään kokenut Cliff Scott ja keskushyökkääjäksi nuori Corey Hamilton Yhdysvalloista. Vaahteraliigakausi sujui jopa odotettu paremmin ja joukkue sijoittui lopulta viidenneksi. Pelinrakentajana nähtiin kauden aikana jopa neljä eri pelaajaa, mutta siitä huolimatta kausi oli positiivinen. Junioritoimintaa seura oli jälleen käynnistellyt kaudella 2002 ja B-juniorit osallistuivat SM-sarjaan kaudesta 2002 alkaen saavuttaen pronssia kaudella 2003.
Kausi 2004 pelattiin niin ikään Vaahteraliigassa. Talven aikana pelaajisto hieman kapeni ja mm. Klaus Alinen siirtyi Turku Trojansiin, eikä tämän jälkeen enää palannut pelaavaan kokoonpanoon Pori Bearsissa. Joukkueessa pelasi kaksi erinomaista jenkkivahvistusta Scott Bard pelinrakentajana ja Jeremy Werner laitahyökkääjänä sekä takapuolustajana. Kaudella tehtiin Bearsissa myös poikkeuksellinen pelikohtainen ennätys, kun Scott Bard heitti Ville Penttilällä seitsemän heittotouchdownia ottelussa Helsinki Wolverinesia vastaan. Kauden lopussa Bearsilla oli kuitenkin jälleen konkreettinen pelaajapula ja liigapaikasta päätettiin luopua.
Kaudella 2005 pelattiin 1.divisioona ja solmittiin farmisopimus Raumalle perustetun Sea City Stormin kanssa. Storm oli noussut Vaahteraliigaan monien vaiheiden kautta ja Bears peluutti alkukaudesta kokeneita pelaajia Raumalla ja nuoremmat raumalaiset pelasivat Porissa. Kuten usein farmisopimuksissa, myös tällä kertaa sopimus kariutui siihen ettei pelaajaliikenne toiminut odotetusti. Bears sai kaudelleen positiivisen päätöksen, kun kokeneita pelaajia palasi joukkueeseen ja lisäksi joukkueessa nähtiin kaksi norjalaisvahvistusta Anders Hjerpseth ja Joseph Kinne, joista Kinne palasi myös kaudelle 2006. 2005 ja 2006 Bears pelasi 1.divisioonassa keskikastin tuntumassa.
2007 Bears rekrytoi pelirakentajaksi nuoren yhdysvaltalaisen Stan Bedwellin. Myöhemmin kauden aikana joukkuseen liittyi myös kanadalainen keskushyökkääjä Obiajulu Ikejiani. Joukkue osoittautui todella iskukykyiseksi kauden aikana ja se onnistui voittamaan kaikki pelinsä, paitsi sen tärkeimmän. Spagettimaljassa Tampere Saints oli voitettu kaksi kertaa runkosarjassa, mutta loppuotteluun Saints oli laatinut taktiikan, jota Bears ei kyennyt murtamaan ja nappasi voiton Bearsin nenän edestä yhden pisteen turvin. Tappio oli valtava pettymys seurassa, mutta tästä ei lannistuttu, vaan ryhdyttiin valmistautumaan välittömästi seuraavaan kauteen.
2008 Bears taisteli jälleen upean kauden pelinrakentaja Jimmie Russelin johdolla ja selviytyi jälleen Spagettimaljaan, mutta tällä kertaa Lappeenrannan Rajaritarit veivät 1.divisioonan voiton porilaisten nenän edestä. Bearsin kausi oli kuitenkin kaikin puolin hyvä ja myös junioririntamalla 2007 alkanut hyvä kierre jatkui uuden ikäluokan kasvaessa B- ja C-junioreissa. 2009 ja 2010 annettiin vastuu pelinrakentamisesta nuorelle Nicolas Sandhulle ja keskushyökkääjänä toimi Nate Lewis. Joukkue menestyi kohtuullisesti 1.divisioonassa, mutta finaalipaikka jäi haaveeksi. Edustusjoukkueen pelaajisto oli urheilullista, laadukasta ja pelaajia oli riittävästi. Kunnon menestys jäi kuitenkin puuttumaan.
2010-luku
Kaudelle 2011 oli jälleen yhden pelaajasukupolven aika väistyä ja tämän johdosta seura päätti pudottautua 2.divioonaan taistelemaan ensimmäistä kertaa jaettavasta Rautamaljasta. Valmentajiksi hankkeeseen saatiin Raumalta Teemu Saarinen ja oma kasvatti Kimmo Mattila. Parivaljakon avulla nuorehko joukkue pelasi hyvin ja saavutti ensimmäisen Rautamaljan ja edessä oli jälleen nousu 1.divisioonaan. Kausi 2012 1.divisioonassa etenikin todella positiivisesti ja antoi viitteitä jopa Spagettimaljan voitosta, kun ensimmäistä kertaan seuran hyökkäystä valmentanut Klaus Alinen aisaparinaan Kimmo Mattila johdatti joukkueen 1.divisioonan runkosarjan voittoon. Joukkueessa nähtiin kaudella todellinen tähtipelaaja, kun peräti viiden NFL-leirin harjoitusleirillä kannuksia hankkinut Brown Universityn kasvatti, linjamies David Howard liittyi joukkueen vahvuuteen kauden puolenvälin tienoilla. Runkosarjan voitosta huolimatta tie nousi pystyyn Kouvola Indiansia vastaan välierässä ja kausi päättyi pettymykseen.
Joukkue alkoi saamaan hissiseuran mainetta pudottauduttuaan jälleen kaudeksi 2013 2-divisioonaan. Syynä oli hieman yllättäväkin pelaajakato, mutta kaudelle 2012 seura sai kuitenkin jalkeille kohtuullisen joukkueen, joka koostui pääosin seuran omista junioreista. Joukkuetta johti jo vuodesta 2008 Porissa pelannut ja valmentanut Xavier André. 2.divisioonassa kohdattiin mm. kovaa nousua lajin eliittiin tekevä Wasa Royals, jota johti NFL-portteja Klaus Alisen vanavedessä kolkutellut Seppo Ewvraye. Bears selvisi välierään Kuopio Steelersiä vastaan, mutta vähämiehisellä joukkueella ei voinut vahvemmalleen mitään. Kaudella 2014 seura ei saanut edustusjoukkuetta jalkeille, mutta seuran U19-juniorit pelasivat 7vs7-sarjaa.
Kaudella 2015 haettiin vauhtia 3.divisioonasta, jossa oli jaossa jälleen uusi palkinto – Tinamalja. Joukkueeseen saatiin houkuteltua kokeneita pelaajia Porista ja Raumalta sekä joitakin omia junioreita. Mielenkiintoinen pelaaja Japanista Masatoshi Wakabayashi liittyi joukkueeseen. Kausi 2015 kokeneelle joukkueelle 3.divisioonassa menestyksekäs ja hauska ja nosti vaikeiden 2013 ja 2014-vuosien jälkeen toiveita uudesta noususta. Bearsin nostettua Tinamaljaa kauden 2015 päätteeksi, lähdettiin kaudella 2016 jahtaamaan jälkeen Rautamaljaa 2.divisioonaan.
Kausi 2.divisioonassa 2016 oli erinomainen. Joukkue oli hyvähenkinen, yhteinen ja yhdistelmä lahjakkaita porilaisia ja raumalaisia pelaajia. Joukkuetta valmensivat Harri Mäki-Pesola ja Kimmo Mattila. Alettiin puhua koko Satakunnan joukkueesta. Paluun Yhdysvalloista tehnyt Nicolas Sandhu toimi pelinrakentajana ja mm. liigan tulokaspalkinnon Trojansin riveissä voittanut Joni Kotro oli palannut joukkueeseen. Oltuaan pysäyttämätön runkosarjassa Bears syyllistyi jälleen perisyntiinsä, heikkoon finaaliotteluun. Mikkeli Bouncers kävi pokkaamassa Porista Rautamaljan, Bearsin jäädessä nuolemaan näppejään. Kaudelle 2017 joukkue menetti hieman iskukykyään, mutta oli kuitenkin laadukas. 2.divarissa kilpailu kuitenkin koveni ja Bears hyytyi välierään Kotkan helteessä.
Vuosi 2018 oli hyvin erikoinen. Joukkueen runko vaikutti ennen kauden alkua todella aivan liian kapealta sarjan läpiviemiseen 2.divisioonassa. Joukkue hankki kaksi eurovahvistusta Dominic Olneyn Englannista ja Finn Kearnsin Irlannista. Kun kausi lähti liikkeelle voitiin kuitenkin todeta, että kapealla miehistölläkin Bears oli lähes ylivertainen sarjassa ja loppukautta kohden myös pelaajista laajeni. Lopulta joukkue voitti runkosarjan, pääsi Rautamaljaan ja voitti sen ilman suuria vaikeuksia. Valmennuksesta vastasi Teemu Niemelä. Nousu 1. divisioonaan oli jälleen ajankohtainen. Joukkue piti tiukkaa palaveria ja päätti sitoutua 1.divisioonan tuomiin haasteisiin.
Kauteen 2019 joukkue valmistautuu aktiivisella juniorityöllä ja farmiyhteistyöllä Pirkkala Spartansin ja Wasa Royalsin kanssa. Joukkueen rakentaminen näyttää hyvältä ja seurassa aloittaa uusi juniori-ikäluokka U13. Menestystä odotetaan ja Bearsin kunniakas historia saa uusia vastuunkantajia. To be continued…