Jyväskylä Jaguars vs. Pori Bears otteluraportti

Kauden 2024 viimeisen pelin Bears pelasi elokuun alkupuolella vieraissa vastassaan Jyväskylä Jaguars. Pori Bearsin kausi päättyi tappioon lukemin 42-13 ja joukkue siirtyi viettämään kesälomaa jenkkifutiksesta.

Päävalmentaja Teemu Majander kommentoi ottelua seuraavasti: ”Kauden viimeinen peli oli sijoituksellisesti panokseton pudotuspeliviivan karattua jo keskikesällä. Jyväskylään lähdettiin silti kahden voiton siivittämänä ja vakaalla aikomuksella aiheuttaa lohkoa hallinneelle kotijoukkueelle ensimmäinen tappio. 20 pelaajan ryhmän taistoa jarruttivat loukkaantumisruletti ja helle. Pienellä ryhmällä taistelu uuvutti helteessä, ja kotijoukkue rummutti hyökkäystään. Pienien virheiden kasautuessa vastustaja takoi tasaisesti maaleja, ja puoliajalla oltiin jo seitsemän maalin takaa-ajossa.

Pelaajat päättivät kuitenkin kopissa ettei tämä jää tähän. Jos piti kaatua, sitten mentäisiin saappaat jalassa. Kotijoukkue päätti antaa kakkoskentällisilleen peliaikaa. Karhu kuitenkin saapui kopista sellaisella vimmalla että kahden maalin jälkeen Jaguarsin ykköset palasivat melko rivakasti kentälle. Loppupeli jatkui tasapaksuna vääntönä, mutta lähemmäs ei enää päästy.”

Kiitos kaikille joukkueen tukijoille antamastanne tuesta ja kannustuksesta kauden aikana! Vietämme vielä hetken vapaata jenkkifutiksesta ja palaamme treenikentille lokakuussa.