kotiottelut
uutiset

Bears kärsi tappion avausottelussa (24.05.2008)

Bears ja Kuopion Steelers ottivat yhteen divarin avauskierroksella Herralahden kentällä. Sää suosi ottelua ja yleisökin löysi tiensä paikalle kohtuullisesti, n. 250 henkeä seurasi taisteluparin kohtaamista.

Viime kaudella Bears pöllytti savolaisia kahdesti, ja varsinkin kauden viimeisessä kohtaamisessa Bears pystyi hökyyttämään varsin junnuvoittoista porukkaa lähes miten tahtoi. Tällä kertaa oli kuitenkin toinen ääni kellossa. Rivinsä upeasti viime kaudesta kasannut oli varsin kompakti paketti kovuutta ja urheilullisuutta. Täysin eri joukkue.

Steelers sai ottelussa hyvän alun, Bearsin avauksen ollessa hieman nihkeämpi. Steelers siirtyi pääosin juosten etenemällä, hieman myös Bearsin rangaistusten siloittamalla tiellä, 0-13 johtoon. Toisen neljänneksen puolella Bearsin hyökkäys alkoi saada juonesta kiinni ja puolustuskin alkoi murahdella lupaavasti. Bears sai kavennettua ottelun puoliaikatulokseksi 6-13. Bears eteni pääasiassa QB Jimmie Russelin juoksuilla, mutta myös keskushyökkääjä Markus Kivero ja laitahyökkääjät Tony Sandhu ja Ville Penttilä olivat hyvin kartalla.

Myös toisen puoliajan alussa Bears oli hieman niskan päällä kaventaen ottelun lupaavan tuntuisesti lukemiin 12-13. Tämän jälkeen Steelers löysi hyökkäykseensä vielä yhden lisävaihteen ja  eteni näyttävillä juoksupeleillä Karhurintaman yli, ohi ja välillä takapuolelle. Lopussa Bears sai vielä kavennettua ottelun 32-41 lukemiin, mutta todellinen takaa-ajo ei oikein päässyt alkamaankaan.

Steelers oli selvästi päättänyt kääntää viime kauden tappiot voitoksi ja hyvällä asenteella ja pelillä ansaitsi sarajapisteet. Kovimmat pelimiehet savolaisryhmästä löytyivät keskushyökkääjä osastolta, jossa Petri Törrönen, AP Kuivalainen ja jenkkihirmu Michael Berg olivat vaikeita pideltäviä kauden aluksi. Laitahyökkäjät napsivat myös ajoittain muutaman hyvän kopin. Paljon voi myös laskea QB Mikko Soinisen hyvien esitysten, erityisesti vahvan juoksun ansioksi. Jäipä oma FB Petri Pellinenkin kerran Soinisen voiman lannistamaksi. Pääasiasssa puolustuksessa esiintynyt Berg oli ajoittain vaikea pideltävä hyökkäyksen linjalle, myös Atte Penttisen vauhdikas peli teki vaikutuksen. Steelersin takakenttä vaikutti selvästi viime vuotista tiukemmalta.

Bearsilla oli ongelmia puolustuksen tasaisuuden kanssa. Ajoittain peli toimi ajoittain ei ja Steelers hyödynsi tehokkaasti virheet. Bearsin hyökkäyksen ehdoton ykkönen oli liukas lätkä Jimmie Russell, jonka vauhti oli ajoittain huikaiseva. Heitot löysivät perille muutaman kerran, mutta luvattoman usein pallo lipesi laitahyökkääjien hyppysistä. Myös Markus Kivero taisteli jälleen kivusta huolimatta karhun lailla. Hyökkäyksen esitys oli toki ensimmäisessä pelissä vähän keskeneräinen, mutta 32 pistettä tämän vuoden Steelersiä vastaan on kuitenkin hyvä suoritus, tällä kertaa se ei kuitenkaan riittänyt.

Viikon kuluttua sunnuntaina Bears matkustaa Kouvolaan Indiansin vieraaksi. Silloin saataneen matkaan ainakin kaksikko Matias Niekka - Xavier Andre. Myös lupaava RB Osku Pekonen avannee tällöin kautensa. Bears lähtee tällöin jälleen hakemaan avausvoittoa.

Kaikki uutiset

Bearsin kausi päättyi Ouluun (09.08.2010)

Huttunen ja Björkroth EM-kisohin! (24.07.2010)

Sunnuntaina runkosarjan viimeinen kotipeli! (07.07.2010)

Kuriton karhulauma suupala Taftille! (05.07.2010)

Glorydays-matsissa riitti tapahtumia (23.06.2010)

Kotitappio Bearsille (22.06.2010)

Glorydays-tapahtuma la 19.6. (11.06.2010)

Karhun kämmen oikenee (10.06.2010)

Kotiavaus su 6.6. 17.00 Tekonurmi Urheilukeskus (03.06.2010)

Kauden avajaiset Amarillossa pe 4.6! (02.06.2010)

Bearsille avausvoitto Kouvolassa! (30.05.2010)

TAFT - Bears 42-25 (21-3) (23.05.2010)

Bears töpeksi avausottelunsa! (16.05.2010)

Bears avaa kauden Helsingissä la 15.5. 69ersia vastaan! (14.05.2010)

Bears - Oakmen Harjoitusottelu tänään 4.5. Karhuhallissa! (04.05.2010)

A-junioreiden peli Trojansia vastaan peruuntui! (30.04.2010)

Bears-junioreille voitto! (25.04.2010)

A-junioreiden kausi jatkuu sijoitusotteluilla (19.04.2010)

A-junioreille avausvoitto Tampereella! (06.04.2010)

Bearsille puolustaja Yhdysvalloista! (30.03.2010)

Bears taistellen tappioon (29.03.2010)

A-juniorit avaa pelikauden sunnuntaina 28.3. (22.03.2010)

Nate Lewis palaa Poriin! (15.02.2010)

A-nuorten Sm-sarja alkaa Porissa su 28.3. Wolverinesia vastaan  (05.02.2010)

Bearsin D- ja E-junnut hakee pelaajia! (22.01.2010)

Bears varsin tutuilla nimillä vuoteen 2010 (25.12.2009)

Bears toivottaa rauhallista joulua (25.12.2009)

Pelaaja-valmentaja Xavier André piinapenkissä? (10.12.2009)

Bearsin edustusjoukkueen runko kasassa - valmentaja Yhdysvalloista! (09.12.2009)

Bears palkitsi kauden 2009 parhaat! (27.11.2009)

Pori Bearsin johtokuntaan uusia kasvoja! (27.11.2009)

Pori Bears ry. Syyskokous ja päättäjäiset 20.11.2009 (09.11.2009)

Akseli Fonsen Suomi-paitaan! (28.09.2009)

Bears junioreiden divarikunkku! (26.09.2009)

Bears kiittää kaudesta 2009! (09.09.2009)

Kuusi Bearsin junioria maajoukkueleirille! (07.09.2009)

Bearsin kausi päättyi tappioon! (07.09.2009)

Bears välierään Kuopioon! (03.09.2009)

Vaahteramaljan lipunmyynti käynnissä! (18.08.2009)

B-junioireille tuplavoitto Rajaritareista! (10.08.2009)

Bearsille kotitappio (08.08.2009)

Vaasa luovutti sarjan! (05.08.2009)

Bears kohtaa sotapäällikkö Bedwellin! (04.08.2009)

Bearsille toinen vierastappio (03.08.2009)

Kausi jatkuu, Steelers - Bears La 1.8. Kuopiossa! (27.07.2009)

Junioreilla kulkee! (06.07.2009)

Bears joukkuepelillä voittoon! (30.06.2009)

Bearsille halvat pisteet! (24.06.2009)

Leppoisaa juhannusta! (18.06.2009)

Karhun nahka kesti Kouvolassa! (14.06.2009)

Karhuille avausvoitto - Steelers kukistui Herralahdessa! (07.06.2009)

Bears - Northern Lights 22-30 (6-9) (25.05.2009)

Bearsin b-junnut selvään voittoon! (22.05.2009)

Pori Bears & Vaakuna Yö Pori - Kauden 2009 avajaiset! (18.05.2009)

Pori Bearsin otteluohjelma 2009 (13.05.2009)

Bears A-juniorit Divarimestaruuteen! (02.05.2009)

Edustusjoukkue 2009: Kauraoja täynnä nuoruuden intoa! (30.04.2009)

Bears - Roosters 16-6 (0-6) (24.04.2009)

A-junioreille avausviikonlopusta voitto ja tappio! (16.04.2009)

Pori Bearsin kausikortit myynnissä! (26.03.2009)

Bears nuorten sarjoissa 2009 (20.02.2009)

Uusia pelaajasitoumuksia Bearsin edustusjoukkueeseen (13.02.2009)

Super-sunnuntain satoa! (03.02.2009)

Vaasa West Coast Vikings vierailee Porissa sunnuntaina 1.helmikuuta (30.01.2009)

Tony Sandhu jatkaa kasvattajaseurassaan! (19.01.2009)

Bears mukaan a- ja b-junioreiden sarjoihin (17.01.2009)

Pori Bears 2009 1.divisioona - alustava pelaajaluettelo (30.12.2008)

Bears toivottaa rauhallista joulua (23.12.2008)

AFL-kausi 2009 peruttu jenkeissä! (17.12.2008)

Fonsen jatkaa Bearsissa! (16.12.2008)

Pori Bearsille Nuoren Suomen paikallistukea! (11.12.2008)

Matias Niekka jatkaa Bearsissa - tavoitteena ulkomaat! (02.12.2008)

Bears palkitsi 2008 parhaat (10.11.2008)

Bearsin johtokunta jatkaa nykyisellään! (10.11.2008)

Bears saa vahvan valmennustiimin kaudelle 2009! (28.10.2008)

Valmentajaksi Bearsiin? (14.10.2008)

Pori Bears 2009 seinäkalenteri joka seinälle! (13.10.2008)

Harjoitusvuorot käyntiin 1.10.2008 alkaen (22.09.2008)

Hakala, Setälä ja Nummelin maajoukkueeseen! (16.09.2008)

Pori Bears hakee uusia pelaajia! (05.09.2008)

Bearsin kausi päättyi tappioon (04.09.2008)

Bears - Northern Lights 39-16 (26-8) (24.08.2008)

Lappeenrannasta ei kotiintuomisia. (18.08.2008)

Bears voittoon Oulusta! (09.08.2008)

Lauantain 9.8. ottelu ja tailgate-juhla siirretty Karhuhalliin! (08.08.2008)

Superviikonloppu 9.-10.8. (04.08.2008)

Lohkovoitto karkasi Wolverinesille! (03.08.2008)

B-juniorit lohkokärkeen (27.07.2008)

Kotivoitolla takaisin sarjakärkeen! (14.07.2008)

Bearsin Riku Kuusisto Nuorten Em-kisoihin Sevillaan! (09.07.2008)

Bears sarjakärkeen! (07.07.2008)

Bearsille voitokas viikonloppu! (01.07.2008)

Bears vs. Rajaritarit La 28.6 klo 15:00 Herralahdessa! (23.06.2008)

B-juniorit Bears vs. Buthers su 29.6. 15:00 (22.06.2008)

Oulussa viisi ja puoli tuntia käkättimeen! (16.06.2008)

Jimmie Russell avausvoiton takuumiehenä (03.06.2008)

JEFU - koulu siirretään! (27.05.2008)

Bears kärsi tappion avausottelussa (24.05.2008)

su 25.04vs. Raptors (Lieto-Salo)17.00 Karhuhalli
harjoitukset
juniorit:
Uudet juniorit voivat ilmoittautua torstaisin Karhuhallissa 18.30. Kyselyt teemu.niemela(a)poribears.fi

edustusjoukkue:
Edustusjoukkueen harjoitusohjelma edustus-foorumilla. Kyselyt teemu.niemela(a)poribears.fi


harjoituskalenteri
Pelaaja!
Muista ilmoittaa poissaolosi sähköiseen TeamSnap-harjoituskalenteriin
Kirjaudu sähköiseen harjoituskalenteriin tästä.
pyydä tunnukset osoitteesta teemu.niemela@poribears.fi

info@porinbears.fi | www-sivut: